Koko yön valvoin Dinjon unta ja kädet ristissä toivoin, että kouristuskohtauksia ei enää tulisi.

Dinjo nukkui rauhoitettuna 5 h 20 min. Koko sen ajan tarkkailin vatsan mahdollista turvotusta, ikenistä seurailin verenkiertoa, silmien reunoilta seurasin reagointia ja kostuttelin kieltä ja suuta kylmällä vedellä. Dinjo oli ihan unten mailla huolta vailla. Vaikka kääntelin koiraa ja nostelin välillä pystyasentoon niin se vaan jaksoi nukkua. Koira tuntui kylmältä, joten vällyä niskaan ja välillä yritin hetkeksi sulkea silmäni.

Kuuntelin Dinjon hengitystä ja vähän ajan kuluttua siinä kuului selvää muuttumisen ääntä. Dinjo alkoi tuhista, ihan kuin olisi yrittänyt puhaltaa ilmaa reilusti ulos, mutta suu oli kiinni. Hengitystahti alkoi nousta ripeästi ja minä kauhuissani, että mitä nyt tapahtuu??? Kunnes tajusin, että Dinjo yrittää läähättää, sillä on kuuma. Peitot pois ja puuskutus jatkui, mitä tehdä? Kylmä, märkä pyyhe vatsaan ja jalkojen väliin sekä pyyhkeeseen jääpalapussi, sinne sukukalleuksien lähelle. Seisoin vierellä ja heiluttelin vielä pyyhkeellä ilmavirtaa niinkuin mikäkin palkattu tuulettimen hoitaja. Nyt alkoi hengityksen tahti hidastua ja Dinjo selvästi rauhoittui. Jos taas yrittäisi ummistaa silmät, mielessä kaikenlaiset ajatukset tulevasta.

Taisin torkahtaa, koska seuraava havainto oli klo 5.20, uusi kouristuskohtaus... Ei, ei enää!!! Ihan kamala tunne, koska Dinjo on kerran aiemmin rauhoitettu ja sen jälkeen kohtauksia ei tullut yli kuukauteen. Kohtaus oli ihan samanlainen kuin aiemmatkin; jalkojen jäykkyyttä nykivissä liikkeissä, pään kääntyminen pystyyn, hampaiden yhteenpureminen tahdikkaassa rytmissä, suusta valui kuolaa, silmät lasittuneet, ei reagointia, pissat tulivat alle. Kohtauksen kesto n. vajaa minuutti... Ja oma sydämeni särkyy... Jonkinlaisen päätöksen olen jo tehnyt ja nyt vaan seuraan mitä Dinjon kohtaukset; jatkuvatko vai ei?

Nyt varmaan jo moni on sitä mieltä, että koira kannattaisi viedä saunan taakse ja lopettaa, mutta... Tietääkö teistä kukaan sitä millainen tuo koira on silloin, kun sillä on hyvät päivät ja niitä on huomattavasti enemmän kuin näitä kouristuspäiviä. Tuo koira, Dinjo, on maailman ihanin koira ja tärkein, koska olen seurannut sen kasvua neljäviikkoisesta tähän päivään. Ensimmäiset 7 kuukautta vietimme tässä olohuoneen lattialla, minä patjalla ja Dinjo häkissä. Se kannettiin ulos ja sisään, se sai liikkua vain hihnankantaman eli n. metrin. Dinjolla sattui tapaturma pentuna ja sen seurauksena siltä murtui kaksi lannenikamaa, jotka nyt ovat luutuneet ja murtuma ei enää Dinjoa kauheasti häiritse, ainoastaan kohtausten jälkeen näkyy, että kouristus on kipeyttänyt selkää. Näyttelyihin ja kilpailuihin meillä ei ole ollut asiaa, koska Dinjolla todettiin idiopaattinen epilepsia vuonna 2007 eli vuosi syntymän jälkeen. Dinjolla on lääkitys maksimissaan 4 tbl Barbivet 60 mg ja kaliumbromidi oraalineste 4 mg/päivässä ja vielä lisänä kohtausten aikana Stesolid liuos peräsuoleen. Olemme olleet läsnä melkein kaikissa kohtauksissa, mutta emme edelleenkään ole niihin tottuneet. Joka kerta uusi kohtaus repii auki vanhat muistot edellisistä kerroista. Voi että mä vihaan epilepsiaa!

Kello on nyt 12.43 ja Dinjo nukkuu tuossa eteisessä. Kai minunkin pitäisi hieman nukkua ja kerätä voimia, mutta sisällä velloo niin, että tuskin pystyn silmiä ummistamaan. Odotan toivon parempaa aikaa. Ensi viikko vielä lomaa ja aikaa koirille, mutta sitten alkaa arkiset toimet.

Kommentoikaa hyvät ihmiset, jotta tiedän että joku seuraa tätä meidän elämää?! Kaipaamme henkistä tukea enemmän kuin koskaan...