Näin se aamu alkoi...

Klo 7.58 heräsimme Meren hurjaan haukuntaan. Dinjo sai kouristuskohtauksen ja Mere ilmoitti meille, että herätkää nyt, Dinjolla on paha olla... Voi että... niin oli meillä kaikilla paha olla. Kohtaus oli samanlainen kuin kaikki edeltävätkin kohtaukset, ehkä hieman lyhyempi, vajaa minuutti. Kouristus oli voimakas ja pissat tuli lattialle. Rauhallisesti jutellen istuin Dinjon vierellä ja silittelin heräävää koiraa.

Kepo oli jo alhaalla valmiina viemään Dinjon ulos. Siellä he sitten muutaman hetken viipyivätkin ja sisälle tullessa Dinjo oli paljon pirteämpi kuin aiemmin saatuaan kohtauksen. Levottomuus kyllä näkyi koirassa, tuntui että se ei olisi halunnut käydä nukkumaan, jos taas tulee kohtaus...

Koirat söivät aamuruoan ja Dinjo sai lääkkeet, ajattelin että nyt olo olisi helpompaa kun lääkkeet on syöty. Aamupäivä sujuikin hyvissä mielin, ainoastaan aamuinen kohtaus pisti hieman päitämme sekaisin. Yritimme löytää yhdistävää tekijää, miksi kohtaus taas tuli, mutta mitään erikoisempaa asiaa ei ollut.

Söimme ja ajattelimme ottaa levon kannalta loppupäivän. Kepo siirtyi omaan sänkyynsä ruokaperäsille ja minä oikaisin sohvalle katsomaan telkkua. Taas pomppasi sydämeni klo 13.55... Uusi kouristuskohtaus. Täydestä unesta Dinjo-parka alkoi kouristella ja kohtaus kesti vajaan minuutin eikä edes Kepo herännyt Meren haukkuihin. Lepotuokion jälkeen siirryin Dinjon kanssa pihalle haukkaamaan raitista ilmaa. Kymmenisen minuuttia kierreltiin pihaa ympäri ja elämä tuntui jälleen kerran voittavan... Laitoin vielä varoksi Stesolid-suppoja kaksi kappaletta, jotta säästyisimme uusilta kohtauksilta. Niitä ei ole nyt enää tullut, mutta sama pelko kulkee ajatuksissamme koko ajan... Koska taas, kestääkö kauan, tuleeko useita kohtauksia peräkkäin???

Isoja kysymyksiä ja paljon tuskaa... Sitä tämä elämämme on tällä hetkellä...