Edellistä kirjoitusta lukiessa tulee mietittyä kommentteihin kirjoitettuja lauseita. Tarja kommentoi seuraavasti: "Koiran kouluttaminen ei ole helppoa...muutenhan sitä tekis kaikki:-)))." Asiahan on tietysti näin. On haasteellista kouluttaa ja saada jopa tuloksia aikaiseksi.

Tähän koiran koulutus intooni sain kipinän, kun näin suuren saksanpaimenkoiran ryntäävän kohti vilkkaasti liikennöityä tietä, isännän pelkkä karjaisu: "Maahan!" sai tuon nelovetoisen karvaturrin putoamaan maahan mahalleen, sitten kääntyi pää kohti isäntää silmät täynnä yhtä suurta kysymystä: "Mitä???" Ajattelin tuona hetkenä, kumpa minäkin saisin koiran joskus tottelemaan noin hienosti...

Kuusitoistavuotiaana perheeseemme hankittiin saksanpaimenkoiranpentu Ale (uros). Vanhempani antoivat minulle mahdollisuuden kouluttaa koiraamme. Olin intoa täynnä ja tuloksia syntyi. Alesta tuli hyvin koulutettu koira, joka totteli pyyteettä. Tunsin suurta ylpeyttä, hei, minä tein sen, koulutin ensimmäisen koirani!

Olen miettinyt paljon miksi kouluttaminen tällä hetkellä on vaikeaa. Perheessämme on kolme uroskoiraa, niillä on hyvät ikäerot, koskaan ei ole ollut epäselvyyksiä siitä kuka on koiralauman johtaja. Ehkä koirille on epäselvää, varsinkin Junolle, että kumpi meistä ihmisjäsenistä on sille tärkeämpi? Tajusin myös virheitä, joita olen Junon kanssa tehnyt, nyt olen pystynyt välttämään ne virheet Dinjoa kouluttaessa. Ehkä en osaa vaatia koiriltani oikealla hetkellä oikeita tehtäviä, ehkä ne saattavat jäädä puolitiehen, palkkaaminen tulee myöhässä, ehkä itse olen epävarma???

En kuitenkaan aio luovuttaa, vaan jatkan niinkuin mummo lumessa, välillä rämpien vastatuuleen ja välillä kiitäen tuulen mukana kevyesti kuin leija. Puren hammasta, nostan leukaa ja taas jatkan eteenpäin.

Myös Nani  kommentoi tekstiäni: "Koiralla oli huono päivä! Sehän nyt on ihan sallittua välillä kiukutella." Niin onhan meillä ihmisilläkin huonoja päiviä...