Ollaan selvitty joulusta ... uudesta vuodesta ... elämästä (toistaiseksi)...

Minulle on lisätty lääkkeitä, kohta voin varmasti sanoa nappi vai kepponen ... Öinen uni jää huomattavan levottomaksi. Näen joka yö painajaisia, milloin on työkaverit kiirehtimässä töiden valmistumista, milloin koirille käy kauhea onnettomuus, milloin itselle tapahtuu jotakin kauheaa... Huh... Raskainta tässä on se, että tuntuu vaikeammalta kuin koskaan nousta täältä masennus-suosta......

Tänään tehtiin hoitosuunnitelma, joka tarkastetaan kolmen kuukauden kuluttua. Minun voimavaroja lisääviä tekijöitä ovat: koirat, hevoset ja oma auto (on mahdollisuus lähteä ja tulla milloin vain haluaa)...

Ystävät... Niitä on tullut ja mennyt, pysyvät voimavaroja tuovat ihmissuhteet ovat jotenkin vaan jääneet rakentumatta. Samaa linjaa kulkee oma Keponi, hänelläkään ei ihan huimasti noita ystäviä ole... Olemmeko erakoituneet??? Lapset perheineen pitävät yhteyksiä ja heiltä saan paljon tukea, mutta... Eihän sitä läheisiään haluaisi vetää näihin huonoihin fiiliksiin... Kai siksi olen jättänyt vierailut sisarteni luona, kun en heitä haluaisi omilla murheillani rasittaa. Saisinko sieltä sitä tarvittavaa voimaa vai tuleeko harteille lisätaakkaa?! Onhan kaikki sisareni ja veljeni minua vanhempia, joten vanhuus alkaa koputella heidän hartioillaan niillä inhottavilla vanhuuden vaivoilla... Koittakaahan kestää Rakkaat!

Koirat; ovat saaneet enemmän emännän huomiota kuin koskaan ennen. Makaan lattialla selälläni koirien vieressä ja kukin vuorollaan yrittää ehtiä minun rapsuttavan käteni alle... Niistä näkee, että mulla on paha olo... Mere varsinkin tulee ykskaks yllättäen eteeni ja katsoo kaihoisilla silmillään ja kerjää huomiota... Välillä työnnän sen pois, mutta se palaa hetken kuluttua uudelleen ja auta armias, jos pyydän sitä luokseni, niin riemu on silloin ihan rajaton. Myös Dinjo on aistinut ahdistukseni... Kauniin ruskeilla silmillään ja lempeällä ilmeellään häntää heiluttaen se hipsii luokseni, hellästi lipaisee leukaani kuin sanoen: "Älä ole pahoillasi, kyllä sinä selviät, selviänhän minäkin tämän oman epilepsiani kanssa" ja jää eteeni istumaan tai painautuu maahan jalkojeni juureen...

Koirat ovat niin ihania!!!!!