Jo olen ollut huono bloggaaja... Eipä vaan ole oikein ollut kerrottavaa.

Koirakuulumisista...

Juno, tuo 12 v 2 kk, mennä köpöttelee. Lenkit ovat jääneet ihan muutamiin sadan metrin kulkemisiin. Juno kyllä liikkuu, mutta takapään horjahtelu sekä pettäminen vaikuttavat koiran menoon. Syöminen, juominen ja nukkuminen ovat vielä hyvällä tasolla. Huomaamme kuitenkin kaikenlaista pientä jota ennen tehtiin ja nyt ne jäävät tekemättä. Junon kulkeminen rapuissa on hidasta ja varovaista. Meillähän on raput yläkertaan, jossa nukumme. Ulos mennessä pitää kulkea terassilta rappuja alas ja ylös. Hihnan tukemana kulkeminen onnistuu hyvin. Kyllä ilman hihnaakin mennään, mutta silloin pitää kulkea Junon rinnalla ja tukea tarvittaessa. Sohvalla nukuttiin ennen paljonkin, mutta nyt ei enää kiivetä sohvalle vaan tyydytään nukkumaan pehmeällä matolla. Liukkaat lattiat ovat kauhistuksen paikkoja, kun käpälät eivät pidä ollenkaan. Laminaatti lattioille on viritetty liukupohjallisia mattoja, niimpä niissä voi jälleen turvallisesti kulkea. Kääntymiset ahtaissa paikoissa ovat mahdottomia, näissä tilanteissa otetaan pakki käyttöön. Piip piip piip ja hyvin pääsee taas eteenpäin. Se on niin rakastettava tuo suuri musta! Olen kuitenkin päättänyt, että koirani ei saa kärsiä, kun sen aika tulee.

Dinjo, tuo hassun hauska namipalojen perässä kulkija. Vaikean taudin murtama mustaturkkinen ihanuus. Dinjo mennä hömpsyttää pitkin pihaa. Lenkeillä käymme säännöllisesti, jotta lihaskunto pitäisi koiraa paremmassa kunnossa. Lääkeannosta on jälleen nostettu tasolle 4x Barbivet 60 mg ja kaliumbromidi 3,5 ml (päivän annokset). Nyt kouristuskohtauksia ei ole tullut (koputan taas maalaamatonta puuta). Dinjolla olisi tarkastuskäynti eläinlääkäriin ihan pian. Kunhan vaan emäntä saisi ajan tilattua. Dinjolla on omat tapansa joita on hauska seurailla. Iltapuhteena täytyy aina ensimmäiseksi käydä petaamassa emännän sänky. Sitten tyytyväisenä loikoillaan sängyllä. Aamulla aikaisin herätetään emäntä tai Kepo lipaisemalla suoraan suulle, siihen jos mihin ainakin herää. Kylmä kieli naamalla, huh...Pihalla otetaan hurjia hoffispurtteja ja mennä tömistellään pitkin pihaa. Kaikille naapurin koirille pitää tietysti ilmoittaa, että Dinjo on tullut pihalle, sitten kun kaikki muut koirat haukkuu niin Dinjo hiljakseen kuuntelee ympäriltä kuuluvaa haukkua, taitaa olla tyytyväinen tuo musta komistus.

Auspai Meren päivät kuluvat muita flirttaillen, on meinaan koira keksinyt olevansa suuri ja komea uros, jonka täytyy astua kaikki koiraa muistuttavat oliot. Onneksi se ei kuitenkaan yritä ihmisiä astua, se käyttäytyy kauniisti ja palvovasti ihmisiin. Jos joku sanoo meille, että koira ei ymmärrä puhetta, niin hän voi kyllä tulla meille juttelemaan Meren kanssa, koska tämä koira ymmärtää puhetta. Meren on selvästi helppo oppimaan kaikenlaisia uusia temppuja. Kärsivällisyys vaan ei ole sille hyve. Kaiken pitäisi tapahtua nopeassa tempossa, ADHD tyyliin. Tällä hetkellä Mere viettää kotoista elämää lenkkeillen ja pihatreenejä harrastaen.

Hevoselämä odottaa tuloaan. Etsinnässä edelleen se elämäni hevonen!!! Taidan vaan olla aivan liian vaativa hevosen suhteen. Kai myös se, että en ole täysin varma haluanko suomenhevosen vai puoliverisen?! Molemmassa on puolensa ja puolensa. Toiset kannattavat ainoastaan suomenhevosia, toiset taas puoliverisiä varmaankin niiden herkkyyden ja hienojen liikkeiden ansiosta. Hevosen ikä ja koko ovat varmaankin ne asiat jotka todella tulevasta hevosesta tiedän. Aika näyttää.

Tässä nyt nämä tärkeimmät kuulumiset. Toivon, että blogini seuraajat löytäisivät meidät uudelleen. Yritän päivittää useammin tietoa meidän tapahtumista, koska niitä varmaan on tulossa enemmänkin.

Hyvää syksyn aikaa kaikille!!!!