Tuntuu pahalta, voimme pahoin... Etenkin kun katsoo tuota kouristuskohtausten lukumäärää. Hovawart uroksemme Dinjo (maaliskuussa täyttänyt 4 vuotta) saa epileptisiä kohtauksia tasaisen varmaan tahtiin. Ensimmäistä kertaa pystyimme näkemään tulevan kohtauksen.

Dinjo makasi omassa tutussa paikassaan takan edessä laatalla. Se nukkui sikeästi, mutta pian se alkoi nostamaan päätään ja katseli ulko-oven suuntaan. Kohta pää laskeutui takaisin ja pian taas katse kohti ovea. Ajattelin, että sen täytyy päästä ulos ja lähdin viemään koiran pihalle. Siellä se kävelikin suoraan päin tuolia ja pää alkoi nykiä vasemmalle. Silittelin ja juttelin Dinjolle, jotenkin näytti siltä, että kohtaus ei tulekaan. Hain varmuuden vuoksi hihnan sisältä, jotta koira ei lähtisi itsekseen vaeltelemaan mihinkään. Kepo tuli myös tässä vaiheessa pihalle ja hän sanoi, että kohtaus tulee... Ja niin se tuli klo 16.25.

Koira kaatui oikealle kyljelleen ja alkoi jalkojen kouristukset, kauhea kuolaaminen, pään nykiminen vasemmalle, katse lasittui ja koira oli jossain ihan muualla. Olin vieressä ja silittelin ja rauhoittelin Dinjoa. Noin minuutin... siis tosi pitkän minuutin jälkeen vaikutti siltä, että nyt kouristukset loppuvat ja koira taas aistii meidät. Dinjo oli todella sekavan tuntuinen ja ajattelin, että jos kylmä vesi auttaisi ja menimme sisään. Suihkuttelin koiran vatsaa ja tassuja sekä viilentelin päätä.

Dinjo oli tosi levoton. Katseesta näin, että kaikki ei ole vieläkään ohi. Uusi kohtaus kaatoi Dinjon suihkuhuoneen lattialle. Kouristukset vaikuttivat voimakkaammilta, Dinjon hengitys oli tosi nopeaa ja pulssikin löi tiiviiseen tahtiin ja minua ahdisti vieläkin enemmän. Ajatuksissa pyöri suuret grand male-kohtaukset ja mahdollisuudet siihen, että emme saa kouristuksia loppumaan. Siinä sitä koiraa rauhoitellessa, luin mielessäni monet rukoukset ja toivoin, että kouristukset pian loppuisivat. Ei kohtaus nytkään kestänyt sitä minuuttia kauempaa, mutta se tuntui taas tosi pitkältä. Kohtauksen jälkeen olimme taas pihalla ja kastelimme Dinjon hyvin ja toimme sisään rauhoittumaan.

Minä ja Dinjo käperryimme olohuoneen lattialle kattotuulettimen alle ja minä silittelin, rauhoittelin koiraa. Siihen se pikkuhiljaa malttoi nukahtaa ja rauhallisesti nukkui yli tunnin. Ruokailun yhteydessä annoimme sitten epilepsia lääkkeet ja sen jälkeen Dinjo on vaan nukkunut. Se on vieläkin hyvin voimaton, mutta ensimmäistä kertaahan kohtauksia oli kaksi ihan peräkkäin  ... Minä niin toivon, että nämä loppuisivat... mutta se taitaa olla ihan turha toivo.

Minä soitan huomenna eläinlääkärille ja kyselen saammeko mitään nopeasti vaikuttavaa lääkettä, jos kohtauksia alkaa tulla peräkkäin...

Itse olin torstaina kuumeessa ja olo on ollut koko ajan tosi hutera. Päätä särkee ihan vietävästi. Ripuli vaivaa ja olen ollut tosi väsynyt. Huomenna olen menossa työterveyshoitajan luokse muissa asioissa ja toivottavasti saan ohjeita tämän oman kummallisen olon hoitamiseen...