Lähdin töistä eilen hieman aiemmin, jotta ehtisimme jälkimetsälle tekemään koirille jäljet. Tein ensin Junolle suht lyhyen jäljen, mukana yksi 90 kulma, keppejä kuusi. Oli myös pakko merkitä jälki, koska koiran edellinen jälki oli hyvin harhaileva. Veteraanille tein tosi lyhyen jäjen, kahdella kepillä, koska sillä on aina niin kova kiire, että henki meinaa loppua.

Juno teki jäljellä tarkkaa työtä, mutta otti ilmavainun veteraanin jäljestä ja olisi mielellään lähtenyt sille jäljelle. Sain kuitenkin koiran uudelleen ruotuun. Kaikki kepit löytyivät, joskin ilmaisua täytyy kehittää, koska koiraa lukemalla juuri hätäisesti tajusin missä kepit olivat.

Veteraanin jälki kulki edelleen yhtä hienosti kuin ennenkin. Sen ilmaisu on loistoluokkaa, menee maahan ja hieman kuonolla tönäisee keppiä, että tässä, ole hyvä!

Dinjo pennulle teimme sen elämän toisen jäljen. Tavoitteena etsiä maasta emännän jälki. Hyvin pentu teki töitä ja löysi emännän, palkkana oli pallo, jonka kanssa sitten leikittiin.

Kennelpoikamme hoiti hommansa hienosti. Hän kuskasi meidät metsään ja hoiti koirien juoma- sekä emännän kahvitauot. Kaikki olivat tyytyväisiä ja illalla meillä oli rauhallisia koiria kolme kappaletta.

Kummasti mieli nousee kun huomaa, että jaksaa vielä töidenkin jälkeen harrastaa koirien kanssa, sillä ne vaativat muutakin kuin sohvalla loikoilun...