Toivottavasti tästä vuodesta kaikesta huolimatta tulisi parempi kuin entisestä.

Perjantaina isäntä soitti, että meidän joulukuusi on poistettu käytöstä. Dinjo oli ilmeisesti innostunut juoksemaan ja saanut kuusen nurin. Sieltähän sitten löytyi kaikkea kivaa purtavaa, niin sähkökynttilät (onneksi niihin ei tullut virtaa) ja kaikenlaiset kuusenkoristeet. Niitä oli purtu rikki sekä jouluvalojen lamppuja oli hajotettu. Mielessä koko ajan kauhea ajatus, että kuinka paljon koiramme oli syönyt esineistä osia ja vielä pyhä tulossa, jolloin eläinlääkärin saanti on huomattavasti vaikeampaa. Kuusi siis häipyi koiran toimesta. Koirien suosima nurkka vapautui taas siihen tarkoitukseen johon se kuuluu, eli oikein mukava nukkumanurkka. Sinne on hyvä käpertyä.

Vuoden 2007 viimeisenä iltana isäntä tuli töistä kotiin klo 20.00. Minä olin illan kuunnellut koirien kanssa tuota jatkuvaa paukuttelua, ihan kyllästymiseen saakka. Koirat eivät mitenkään reagoineet paukkuihin. Aivan ihania koiria siinä suhteessa, ettei tarvita rauhoittavia.

Jotenkin olo oli sellainen että ei tuo menovesi maittanut, olin siis juomatta näitä alkoholipitoisia juomia. Istuskelimme ja katselimme telkkaria, kunnes...

Ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta säntäsi Dinjo täydestä unesta pystyyn, kramppasi pahoin ja kaatui oikealle kyljelleen lattialle. Minä hyppäsin koiran viereen ja katsoin kauhuissani ja luulin että itse saan siinä paikassa sydänkohtauksen, niin kauhean näköinen tuo kohtaus oli. Dinjo makasi jäykkänä kyljellään, krampit ravistelivat koko kehoa, silmät olivat kuin suuret lautaset, katse lasittunut, suusta valui kuolaa, tärinä oli hurja. Mitään kontaktia en saanut koiraan, se vain kramppasi ja oli poissa meidän luotamme. Kohtaus kesti varmaan alle minuutin, mutta minusta se kesti ikuisuuden. Hetki oli kamala!!! Kohta Dinjo alkoi vastaamaan tähän maailmaan, hitaasti se palautui ennalleen. Heilutti minulle häntää ja otti katsekontaktin ja ihmetteli, että mitäs tässä oikein kävi? Pyyhimme kuolat suupielistä ja katsoimme kuinka koira nousi jaloilleen. Hieman horjuen, mutta urheasti. Kävimme ulkona, koirat olivat hihnoissa. Nyt näytti että kaikki on ok. Loppuillalla Dinjon takapää oli ihan hieman holtiton.

Tämän kohtauksen jälkeen alkoi mietintä, että mikä tuo oikein oli? Oireet viittasivat epilepsiakohtaukseen. Mielessä kaihersi myös se, oliko Dinjo mahdollisesti syönyt niistä kuusenkoristeista jotakin joista olisi tullut myrkkyä, sehän myös aiheuttaa vastaavanlaisen kohtauksen. Myös tuo kauan sitten tapahtunut tapaturma voisi olla yksi syyllinen. Miettimiseksi tämä menee ja toivon todella, että näitä kohtauksia ei enää tulisi. Tietysti eläinlääkärin tukeen ja tutkimuksiin menemme jos/kun kohtaukset uusivat. Minä näistä tilanteista kärsin varmaan eniten, koska huomaan olevani täysin avuton tuossa tilanteessa ja kuitenkin tahtoisin auttaa koiraa... Mutta kuinka se tapahtuu???

Nyt silmät tarkkana seuraamme Dinjoa joka hetki. Kaikki mikä on hiemankin poikkeavaa tarttuu silmiimme.

Eihän tässä näin pitänyt käydä... Eikö olisi riittänyt jo tämä,että Dinjo on selästään sairas? Tästä vuoden 2008 ensimmäisestä päivästä alkaa uusi ajanjakso meidän elämässä, varsinkin jos nuorella koiralla todetaan vielä epilepsia.

Toivotamme kaikille kuitenkin Parempaa Uutta Vuotta 2008!

PS. KARKKILAKKO PITI! Olen voittaja!!!!