Nyt tuntuu, että todella elän. Viikonlopun uutiset hämmästyttivät oikein kunnolla. Oli huonoja ja hyviä uutisia, oikein maailmanlaajuisiakin. Nämä uutiset jotenkin koskettivat syvemmältä kuin piti...

- Rallikuski Colin McRae kuoli helikopteri onnettomuudessa.

- Rallikuski Marcus Grönholm lopettaa kilpauransa.

- Kimi Räikkönen voitti formulan osakilpailun.

 

Siinä maailmalla tapahtunutta ja sitten täällä paikkakunnalla...

- Traktori ja autot kolaroivat, traktorikuski kuoli...

- 18-vuotias moottoripyöräilijä kuoli törmättyään paikoillaan olleeseen linja-autoon...

Olin hieman hämmästynyt kun avopuolisoni soitti ja ilmoitti, että pojallani ei ole mitään hätää...? Kysyin että kuinka niin? Avopuolisoni luuli että olin kuullut moottoripyöräonnettomuudesta, mutta minä olin asiasta autuaan tietämätön. Onneksi en ollut kuullutkaan uutista, olisin kyllä itsekin soittanut pojalleni, jos olisin asiasta jotakin kuullut.

Nämä tällaiset asiat kolahtavat, enemmän tai vähemmän. Tulee mieleen, että kuinka ohuen langan varassa elämämme täällä keikkuu? Päivä kerrallaan, hitaasti mutta varmasti katsomme elämää. Minusta tuntuu, että arvostan elämää koko ajan enemmän ja enemmän. (Taitaa olla ikäkriisi...)

Sunnuntai lehden kuolinilmoitukset; päivän tärkeimmät uutiset. Tarkasti lukee syntymävuosia ja päivittelee, että olipas nuoria ihmisiä taas paljon... Nuoria...siis samaa vuosikymmentä kuin minä. Eivätkö he olekin nuoria? Vai olemmeko me vanhentuneet?

Viikonlopun koiramaailmassa oli vain lenkkeilyä ja hauskaa yhdessäoloa. Nautittiin, makoiltiin ja syötiin herkkuja. Koirat ja me. Isännällä on töissä iltavuoroja tiuhaan tahtiin, joten minä ja koirat vietämme keskinäistä aikaa täällä harmauden keskellä... Olisi edes sateetonta, voisi lähteä metsään kävelemään : )