Aamulla klo 5.39 se taas tapahtui. Salama kirkkaalta taivaalta. Kynsien hurja raapiminen laminaattilattiaa vasten herätti. Nopeasti nousin ylös ja menin Dinjon viereen. Rauhoittelin ja olin siinä koiran vierellä. Herätin myös Kepon, joka ystävällisesti haki alakerrasta uuden lääkkeen eli Stesolid 5 mg, peräpuikko. Lääkärin annostusohje on kaksi peräpuikkoa heti kohtauksen yhteydessä. Aikamoinen taistelu oli pitää koira aloillaan sen aikaa, että sain laitettua nuo peräpuikot.

Kohtausoli kestoltaan ja tavaltaan ihan samanlainen kuin edelliset. Kouristeluja, kuolaneritystä, jalkojen ravaamista, pupillit laajentuneina, katse jossain ihan muualla, hieman tuli pissiä alle. Dinjo yritti heti kohtauksen jälkeen kauhealla vauhdilla ylös, mutta hieman rauhoittelimme sitä, jotta tilanne rauhoittuisi. Mere ihmetteli vieressä Dinjon pakkoliikkeitä ja Juno pysytteli taka-alalla. Siinä koiran vieressä ollessaan saa liian monta ylimääräistä sydämeniskua ja välillä tuntuu, että ei millään kestä itsekään pystyssä.

Lääkeannos on edelleen Barbivet 60 mg 1½ tablettia aamulla ja 2 tablettia illalla. Kaliumbromidia 3,5 ml aamuisin. Ja lisälääkkeenä siis nuo rauhoittavat peräpuikot.

Tämä on kamalaa ja joka kohtauksen jälkeen miettii onko koirani elämä elämisen arvoista. Kohtauksia on n. 10 /vuosi. Eläinlääkärimme on edelleen sitä mieltä, että Dinjo elää täysillä omaa elämäänsä. Se on iloinen ja hyväkuntoinen itsensä aina kohtausten välissä. Tekee tottista innokkaasti, ajaa jälkeä ja leikkii ja kisailee. Lenkkeilee. Syö hyvin ja tosiaankin nauttii... Niin ihana koira, ettei toista samanlaista taida ihan pian löytyä. Ehkä me kuitenkin eniten hellimme tällä hetkellä tätä epileptikko-koiraamme Dinjoa, mutta eikös se ole sen ansainnutkin?!