Niin ne päivät vaan menee... Välillä ei meinaa edes huomata, että taas ollaan loppuviikossa.

Koirat ovat kiitettävässä määrin saaneet vetää lonkkaa. Lenkkeilty on joka päivä, mutta muut touhut ovat olleet taka-alalle. On nimittäin nämä hevosasiat olleet nyt päällimmäisenä. Tiistaina kävimme taas pari pollea katsomassa ja toisella jopa ratsastin. Huimat oli näkyvät 180-senttisen hevosen selästä. Joku vaan siinäkin hevosessa tökki, ei ollut se oikea : (

Päivän aikana ehtii tuo meidän nuorempi koira Dinjo edelleen raiskata nuo sinisen sohvan tyynyt. Ne tulevat ovella jo vastaan (siis tyynyt), ovat nääs nopeampia kuin meidän koirat ; )

Nappuloiden piilotusleikkiä ollaan leikitty ja kaikki lelut jaksetaan levitellä päivän ja illan aikana. On se niin koiramaista tämä elämä. Huomenna pitäisi taas leikata Dinjon kynnet. Ne rapisevat tosi ikävästi tuolla laminaattilattialla. Herää joka käänteessä, kun Dinjo vaihtaa paikkaa. Ja kai mielessä on nuo epilepsia-kohtaukset joiden pelossa kuuntelee tarkkaavaisena kynsien ääntä, että onko kyseessä kohtaus vai näkeekö koira unta.

Opiskeluun en ole vielä ehtinyt uhrata paljon aikaa. Muutamia kirjoja olen tuossa hankkinut, jotta lukeminen ei ihan äkkiä loppuisi; Kyra ja ratsastuksen taito sekä Terve ja sairas hevonen. Niitä kun alan sitten lueskelemaan, niin tieto lisääntyy ja varmaan sen myötä myös tuska.

Hyvää tulevaa viikonloppua kaikille!