Kevät keikkuen tulevi ja koiranäyttelyt nostavat päätään tämän kurimuksen keskellä. Ihanaa, kun taas pääsee katselemaan kauniita koiria sekä näkee tuttuja kehien laidoilla. Onnitellaan onnistumisista ja välillä lohdutetaan, kun arvostelu ei ollut mieluisa ja koiran käytöskään ei ollut parhaasta mahdollisesta päästä. Rankkaa, mutta antoisaa. Välillä matka on pidempi, välillä lyhyempi, tutkitaan sopivat tuomarit. Ilmoitanko tuonne vai en? Kaikesta huolimatta mennään eteenpäin välillä rinta rottingilla ja välillä painetaan pää piiloon ja poistutaan takavasemmalle.

Olemme aloittaneet näyttelyt taas ja ensimmäisenä kävimme Lahden ryhmänäyttelyssä vappuna. Lahdessa kehässä oli kolme uros hoffia. Blondi ja kaksi mustaa. Blondi Steinroller Algoth voitti luokan. Seuraavaksi tuli Milahow Tamrac ja kolmas oli Amos saaden ERI 3.  Arvostelut voi lukea tuolta Amoksen näyttelyt sivulta. Näyttelyn parhaat olivit ROP = Karvaturri Tuhkimo ja VSP = Steinroller Algoth.

Olen miettinyt näitä näyttelyitä, että minne ja milloin? Seuraavana oli vuorossa Mikkelin ryhmänäyttely 7.5.2022. Sinne siis, lähtö kello 8.25. Onneksi ilma on kauniin aurinkoinen ja suht lämmin. Saavuimme hyvään aikaan perille ja sitten odottelimme kehän alkua, joka oli ilmoitettu klo 11.15. Täsmälleen klo 11.15 alkoi kehä ja minä Amoksen kanssa ja kilpakumppanina Usvataian Aidan. Amos sai ERI:n ja Aidan EH:n. Kilpailuluokassa sijoitus oli ERI 1. Sitten en enää meinannut pysyä kärryillä, koska kehäsihteeri ei sanonut arvosteluihin enää mitään vaan tuomari marssi meitä kohti ja kysyi, että saammeko ottaa SERT:n vastaan? WHAT? Vastasin että kyllä! Meidän eka SERTI, jeeeeee!!!! Tämähän tarkoitti sitä, että Amos sai SA:n ja oli paras uros 1.

Seuraavaksi kehään meni juniorinarttu Skywatch's Unbreak My Heart eli Ira. Ira sai JUN ERI 1, SA, ROP-JUN, JUN-SERT, paras narttu 1, SERT. Vau onnea Tuula!

Nuorten narttuluokassa oli kaksi koiraa Hayaklause Unikko ja Steinroller Canutta. Unikon arvostelu jäi minulta näkemättä, mutta Canutta eli Roza sai ERIn ja oli luokkavoittaja. Ei SA:ta. Sitten vielä veteraaniluokan Oma Rakas Ottilia eli Muru kehään. Sekin sai ERI:n, mutta ei SA:ta.

Rotunsa paras kehään siis Amos ja Ira. Kerran kierrettiin kehä ja järjestys oli valmis... Amos oli ROP ja Ira VSP. Mitä mitä???? Minä olin varmaankin ihan hölmistyneen näköinen, kun en ollenkaan odottanut moista tulosta.

Olin niin onnellinen ja sekaisin. Ihana Amos palkittiin pitkän yrittämisen jälkeen SERT ja ROP tuloksella. Viimeksi olen ROP kehässä juossut koiran kanssa vuonna 2009. Silloin esitin oman koirani Hoffilove's Junon, Juno oli silloin VSP.

Mietimme sitten, että jäämmekö ryhmäkehään, koska kello ei ollut vielä 12 ja ryhmäkehät alkoivat vasta klo 15.30? Yhteisestä sopimuksesta jäimme odottamaan. Ihanasti mieheni jaksoi odottaa kanssamme ryhmäkehän alkua, joka alkoikin vasta klo 16 jälkeen. Sitten ryhmä 2:n kokoaminen ja juoksu isoon ryhmäkehään. Sieltä ei sitten tullut kuin "Kiitos", mutta kyllä mielestäni kannatti jäädä ja kokea tuo ryhmäkehä. Kotiin päästyämme kello oli jo 18.45. Pitkä ja rankka päivä meille kaikille.

KIITOS ja näkemiin Mikkeli!

Seuraavana on Haminan näyttely 14. - 15.5.2022 Harjun oppimiskeskuksessa Virolahdella. Sinne olemme menossa kahden koiran kokoonpanolla eli Umahoff's Amos ja Steinroller Xmilla, äiti ja poika lähtee esittäytymään.