Tosi pitkältä on tämä aikaväli tuntunut näiden kohtausten suhteen, mutta edellinen kohtaushan oli tammikuussa eli melkein viisi kuukautta väliä!

Tulin eilen puolilta päivin kotiin ja päätin jo silloin huilia myös perjantain, koska olo on tosi kurja. Kuumetta ei ole, mutta yskä ja nuha sekä todella inhottava kurkkukipu. Aamulla ilmoitin töihin, että jään kotiin.

Istuimme olohuoneessa ja jotenkin oma olo oli kummallinen ja seurailin Dinjon levotonta oleskelua. Välillä se makasi takan edessä, nosti päätään katseli ympärilleen, laski pään maahan, sama toistui. Sitten se kävi luonani, kiipesi nojatuoliin ja nukahti hetkeksi. Kello 8.17 alkoi kouristukset, samanlaisia kuin normaalisti, suurta kuolaneritystä, pissaa alle, etu- ja takajalkojen pakkoliikkeet, silmät lasittuneet, suu kävi aika lailla ja hampaat narskuivat vastakkain. Tosi nopeasti koko kouristus oli ohi ja Dinjo tarkisti ympäristön, että kaikki sen tutut ja turvalliset laumanjäsenet olivat läsnä.

Veimme Dinjon ulos hihnassa ja siellä se kävi useaan otteeseen pissalla ja iso asiakin tuli hoidettua. Ulkona laitoin Dinjolle vielä rauhoittavan supon, koska näytti siltä, että uusi kohtaus tulisi heti perään. Ei onneksi tullut, mutta koira oli tosi levoton.

Sisällä Dinjo hieman aikaa tassutteli ympäri kämppää ja lopulta malttoi käydä nukkumaan... Koko loppupäivän se onkin sitten nukkunut, eli rankkoja nämä kohtaukset.

Oma olo putosi taas nollatilanteeseen. Haluaisin niin kovasti auttaa koiraa kohtauksen aikana, mutta ei siinä oikein mitään voi tehdä Itku... Niin rankkaa, niin raastavaa, sieluun sattuu, syvälle niin! Ainut onnellinen asia on se, että kohtauksilla oli niinkin suuri väli. Toivomme, että nämä pitkät kohtausten välit ovat tulleet jäädäkseen!!!