Kyllä on tämä nainen ihan kilahtanut : )

Siis nyt on niiiiin valtava pentukuume, että... Asteikolla 1 - 100, minun asteikkoni heittää 150 parhaalle puolelle. Joka puolella minä vaan näen ja kuulen pentuja... Monet tuttavani ovat ottaneet nyt syksyn alkaessa pennun ja minäkin tietäisin sopivan vaihtoehdon itselleni ; ) Joka päivä ja useamman kerran päivässä käyn kyseisen kennelin sivuilla katsomassa, että onko tuo pentu vielä vapaana... Niin hirmuisen tuskallista on todeta, että siellä tämä kaunis ihanuus katselee suloisilla silmillään. Monta kertaa on käynyt mielessä, että tuo pentu vaan odottaa hakijaa...

Tämä suuri harrastuskoiran puute tekee tästä elämästä aika vaikean. Juno alkaa lähestyä veteraani ikää, täyttää ensi vuoden heinäkuun lopulla 8 vuotta. Dinjo täyttää maaliskuun lopulla 3 vuotta, mutta epileptikko koiran kanssa ei pääse edelleenkään kisaamaan. Ihan ihme säännöt kennelliitossa. Tuskin epilepsia-lääkitys parantaa Dinjon tai minkään muunkaan epileptikon kilpailusuoritusta. Samoin koirat joilla on kilpirauhasen vajaatoiminta, miksi ne eivät voi osallistua näyttelyihin ja kilpailuihin. Näillä lääkkeillähän me ylläpidämme koiriemme sen hetkistä terveystilaa ja toivomme monta lisävuotta rakkaille ystävillemme. Se on niin väärin.

Tällä hetkellä monen mieleen varmaan nousee kysymys: Miksi ottaisin taas koiran? Minullahan on jo kaksi... No niin, miten sen sitten pystyy kellekkään perustelemaan kunnolla. "Tahdon koiran, jonka kanssa voisin kilpailla!" Kyllä kommentteja tulee; eikös noissa kahdessa ole tarpeeksi hoitamista? On, mutta... edelleen haluan harrastuskoiran.

Niin vietävän vaikeaa, koska tiedän vielä sen, että Dinjon elämänkaari ei mahdollisesti ole niin pitkä kuin Juno-isän. Missä vaiheessa alkaa nuoren koiran selkä jumiutua ja mahdollinen leikkaus on edessä. Tai vastaavasti epilepsia tekee tuhoaan pienen miehen elimistössä...

Toivon hartaasti, että nämä kaksi mustuaista jakavat kanssani vielä monta, monta vuotta! ... sekä saisin sen harrastuskoiran... ; )