Uudenvuoden aatto oli aika mielenkiintoinen näin koirien kannalta katsoen...

Uuden vuoden rakettien paukahteluhan alkoi jo n. klo 16.00. Seurasin mielenkiinnolla Dinjon reaktioita. Junon käyttäytyminen rakettien paukkuessa oli jo ennestään tiedossa. Juno pitää olla hihnassa. Sen mielestä raketit jotka vinkuvat, välkkyvät, sähisevät ja paukkuvat, pitää saada kiinni, joko hyökkäämällä perään tai hurjasti haukkuen. Jos liian lähellä pamahti paukku, niin Juno oli heti komentamassa: "Pois siitä nurkilta, tämä on meidän reviiri!!!!"

Dinjo ei tuntunut edes kunnolla huomaavan mokomia paukkvia palloja... Ilme kertoi suunnilleen näin: "Mitä, pitääkö noita jotenkin komentaa? Saanko vain katsoa ja ihmetellä? Sitä paitsi mä haluun lenkille, ei noi mua häiritse, mennää jo..." Eli olin tosi tyytyväinen tässä vaiheessa nuoreen koiraani, ei ainakaan pelkoa löytynyt tuosta tummasta pystytukasta (kun turkki kastuu niin Dinjolla on päälaen karvat pystyssä kuin punkkarilla...hmmnn...laittaiskohan jotain sinistä tai violettia tuohon turkkitupsuun...heh...). Sanoisin, jotta lupaavalta ainakin vielä näyttää koiran varmuus paukkujen suhteen.

Veteraani... Sen käytös ihmetytti. Koskaan aiemmin se ei ole paukkuja pelännyt, nyt ihan selvästi huomasimme koiran hyvin levottomaksi aina kun paukkui. Menin lenkille Dammyn  kanssa ihan kahdestaan, jotta saisin sen suht rauhallisesti kulkemaan ja tietysti vältin tilannetta jossa Dinjo olisi nähnyt pelkokäyttäytymistä. Lenkki meni hyvin ja jos jossakin paukkui, niin hihna kiristyi ja kotiin päin mentiin ja vauhdilla. Selvisimme...

Meidän aattomme kului hyvän napostelun merkeissä. Jo kello 22.00 suuntasimme kohti makuuhuonetta. Tarkoituksena oli yrittää nukahtaa ennen kuin koko taivas täyttyisi eri väristen rakettien kirjosta sekä hurjasta paukkeesta. Nukahdimme ja heräsimme veteraanin kiihkeään läähätykseen ja levottomaan kuljeskeluun klo. 23.50. Kutsuin veteraanin meidän sänkyymme ja hyvin tyytyväisesti huokaisten se käpertyi väliimme, koko ilotulitusten ajan rapsuttelin vanhuksen selkää. Kun suurin meteli n. klo 00.35 hiljeni niin veteraanimme päätti siirtyä omalle pedilleen. Vihdoinkin saimme oikaista jalkamme ja pystyimme jatkamaan uniamme.

Tuon yön jälkeen tiedän, että veteraanista on tullut entistä herkempi. Luonnetestissä koira oli vielä ihan laukausvarma, mutta nyt täytyy varoa tilanteita, jossa vanhus joutuu kiihtyneeseen mielentilaan. Haluan kuitenkin viettää vanhuksen kanssa mahdollisimman paljon aikaa... Juhlimme Dammyn 12-vuotispäivää 14. heinäkuuta.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!