Tulipas nyt outo olo... Ilmoitin molemmat koirat, Junon ja Dinjon Hovawarttien päänäyttelyyn Tervakoskelle. On ensimmäinen kerta, kun Dammy ei ole mukana : (

Kauan aikaa jahkasin ja jahkasin tätä kyseistä näyttelyreissua, mutta on ihan kiva kuulla millaisena tämänkertaiset tuomarit (mm. saksalaiset, rodun alkuperäismaa) pitävät suomen hovawart kantaa. Varsinkin meidän kahden hoffin arvostelu kiinnostaa. Näyttelyssä on kuitenkin paikalla melkein 300 koiraa.

Pientä taustaa voisi kertoa Tervakosken näyttelyistä. Olen kahdeksan kertaa päänäyttelyssä esittänyt omia koiriani. Joka vuosi jatkuu sama miettiminen, osallistuako vai ei?! Mietintä johtuu juoksemisesta. Ensin on luokan oma kehä, ehkä 28 koiraa. Värit menevät peräkkäin esim. ensin blondit, sitten merkkarit ja sitten mustat. Tämä värijärjestys muuttuu vuosittain, jotta on mielekästä esittää koiraansa, välillä ensimmäisten joukossa, välillä viimeisten joukossa.

Ensiesittelyssä juoksu kehää ympäri (ei mikään postimerkkikehä). Sitten jokainen koira saa yksilöarvostelun. Seuraa erinomaisten saaneiden koirien siirtyminen kilpailuluokan kehään, siellä sitten juostaan, juostaan, järjestetään koiria uuteen järjestykseen, juostaan, juostaan... huh huh... taas muutetaan järjestystä ja yllätys, yllätys, taas juostaan... (minulle, jolla on rapakunto, niin tämä on suorastaan painajainen...). Lopulta kaikki neljä parasta on järjestyksessä. Jos kaikki menee hyvin ja olemme neljän parhaan joukossa niin seuraa myöhemmässä vaiheessa paras uros kehä. No nyt sitä kehää sitten suurennetaan oikein toden teolla, koko on melkein puolikas urheilukenttää (ainakin minun mielestäni). Ja arvatkaa... sitten taas juostaan, juostaan, järjestellää eri järjestykseen, taas juostaan, juostaan.... Kunnes koittaa kättelyn aika, kiitos, mutta ei sijoitusta tällä kertaa, tai jääkää siihen keskelle, olemme siis parhaan neljän joukossa...vau... kannatti pinnistää... Vaikka kieli vyön alla painettiin pitkin kehää, miettien eikö tämä koskaan pääty...

Varsinkin saksalaiset tuomarit haluavat juoksuttaa hovawartteja, liike kuulemma paranee, kun koira lämpenee. Täytyy vaan muistaa, että lämpenee se esittäjäkin. Naama punaisena, kainalot ja joka paikka hikeä valuen ajattelee jo seuraavaa kesää... Ei enää ikinä, tämä on kuolemaksi, tämä hovawartin esittäminen. Mieleen putkahtaa ajatus, hankkisinko kenties jonkun pienen rotukoiran, jota ei tarvitse juoksuttaa???

No yhtä kaikki, sinne nyt kuitenkin sitten mennään heinäkuun 28. päivä. Huh huh ihan ajatus jo kammottaa,mutta on siellä kaikkea mukavaakin, näkee paljon tuttuja ja saa ihastella toinen toistaan kauniimpia hovawartteja.

Käykää kurkistamassa hauskaa kuvaa nuorten koirien leikistä. Ihanat hammasrivistöt näkyvissä (huom. kuva on otettu puhelimen kameralla, siksi laatu ei ole ihan parasta mahdollista).