Poikkean nyt täysin aiheesta koirat... Tämä blogi on tarkoitettu ihan eläinmaailman asioille, mutta unettoman yön jälkeen on ehkä aika tehdä omalle päälle jotain.

Olin tyytyväinen, kun sain tehtyä suuren ja vaikean päätöksen, jota olin miettinyt jo yli vuoden. Läheiseni ovat kokeneet nämä minun mieleni suuret ailahtelut ihan hermostumiseen asti tämänkin asian tajusin vasta eilen. Eikä tämä hermoilu vieläkään loppunut.

Tämän viikonlopun aikana tämä minun suuri päätökseni on särkynyt kuin peili, joka putoaa lattialle, tuhansiksi pikku siruiksi... Nyt alkaa painaa vastuu, taloudellinen tilanne, suuret määrät sääntöjä ja määräyksiä, toisten mielipiteet, ne painavat mieltä. On ihan ok, jos on sääntöjä ja ohjeita, mutta kun niitä tulee liikaa niin tavallaan alkaa protestoimaan ainakin omassa pikku päässään. Samalla huomaan kuinka avuton olen näissä "uusissa asioissa", ihan kun en olisi päivääkään tehnyt näitä ennen niin rakkaita asioita. Ohjeita tekemisiini tulee sieltä ja täältä ja tuolta. Minä tyhmä yritän kerätä ne kaikki ja uuvun tämän raskaan taakan alle.

Yritän olla ystävällinen sekä lojaali kaikkia muita kohtaan, mutta nyt ei enää jaksaisi. Hymy karkaa huulilta jonnekin takaraivon suuntaan ja suu vääntyy väkisin irvistykseen, joka yrittää näyttää hymyltä.

Olen myös uppoutunut miettimään omaa osaamistani ja huomaan, että se on todella puutteellista ja tällä mielialalla ei sitä uutta opittavaa kyllä pysty edes vastaanottamaan. Onkohan tämä sitä 50-kympin villitystä, minähän protestoin TAAS, ryhdyn lakkoon. Jätän kohta kaiken tekemättä, tylsää! Ajatus siitä, että jos tämä nykyinen perheeni hajoaisi ja joutuisin etsimään itselleni uuden kodin, niin kuinka se olisi mahdollista tässä tilanteessa? Miten saisin rahani riittämään?

Viime yönä päässä vilisti kaikkia hienoja lauseita, joita olisin halunnut "vuodattaa", mutta nyt keskellä kirkasta päivää pää vaikuttaa tyhjältä vaikka olo sanoo ihan muuta. Tuntuu, että pian pää halkeaa näistä täyttävistä ajatuksista joita en saa ulos...

Minulle sanottiin: " Älä vielä luovuta...", mutta jos on jo luovuttanut??? Mitäs sitten tehdään? Menetänkö ystäviä, menetänkö rakkaitani, menetänkö elämänilon? Mitä on elämänilo??? Ehkä tässä iässä jo pitäisi osata päättää asioista? Minua nuoremmat ovat paljon viisaampia, he tekevät päätöksiä, joskus he katuvat niitä ja joskus heidän päätöksensä ovat todella hienoja ja kauaskantoisia. Onnea heille niistä!

Yritän, minä todella yritän...