Keskellä yötä klo 1.51 herätti tuo piinava pakkoliikkeinen kynsien raapiminen vasten lattiaa... Dinjo sai kouristuskohtauksen... Sydän pamppaillen ryntäsin sängystä koiran viereen ja rauhallisella äänellä ilmoitin olevani siinä lähellä. Kohtaus oli jotakuinkin samanlainen kuin kaikki edellisetkin. Tuntuu vaan siltä, että herääminen noista kohtauksista on paljon hitaampaa kuin ennen.

Kouristusten jälkeen Dinjo vain makailee pitkän aikaa poissa olevana. Sitten jossakin sillä tuntuu joku osa loksahtavan paikoilleen ja se nousee pystyyn. Ravistelee itseään ja käy tarkistamassa, että koko lauma on koossa. Kohtauksen jälkeen käytämme sen pihalla hihnassa. Sisälle tultuaan se juo vettä ja levottomasti kulkee etsien sopivaa paikkaa minne voisi käpertyä. Yöllä se näytti näkevän harhoja. Omaa petiään se meni nurkasta kaivamaan, aivan kuin siellä olisi ollut jotain tosi ihmeellistä...

Juno-isä ei oikein suvainnut poikansa lähestymistä kohtauksen jälkeen vaan matala murina ilmoitti, että menehän nyt siitä matkoihisi. Kohtauksen ajan Juno oli omalla pedillään eikä tullut Dinjon lähelle.

Yksi vuosi ja melkein 7 kk olemme eläneet näiden kohtausten kanssa. Onneksi nämä ovat tosi lieviä, kun on tuolta netistä surffaillessa löytänyt koirilla suuria ja rankkoja kohtauksia. Näiden koirien lääkemäärätkin ovat ihan eri luokkaa. Toivon kaikille epileptikko-koirien omistajille voimia ja jaksamista tämän kavalan sairauden kanssa.