Palataan aikaan lokakuu 2019.
Kävimme pyörähtämässä Kouvolassa. Poikani perheineen muutti sinne ja pitihän tupatarkastus suorittaa ja onnitella pikku prinsessaa 3 v synttäreiden johdosta. Ihana koti pojallani ja kaunista oli sisustusta myöten. Toivottavasti koti on oikea ja onni kukoistaa niiden seinien sisällä!
Tässä kuussa se sitten alkoi: Vapaaehtoisen pelastuspalvelun toiminta. Liityin Vapepaan ja lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna suoritin etsintä- sekä peruskurssin. Liityin paikallisen yhdistyksen osastoon ja jäämme nyt seuraamaan kuinka Vapepa vie minut mukaansa. Olen nyt hälytysryhmässä ja jos tulee kutsu, niin yritän päästä mukaan tosi toimiin. Amos on kasvamassa pelastuskoira tehtäviin ja koulutus on pahasti kesken, mutta hiljaa hyvä tulee. Ehkä meillä joskus asuu oikea pelastuskoira?! Ehkä?!
Jälleen toimintaa tapahtui tottiksen ja jäljen ajon suhteen. Pientä treenin tynkää, ettei aika kävisi pitkäksi. Raunioradallekin pääsimme treenaamaan muutaman kerran ja saimme paikan hakuryhmästä. Toivottavasti mahdollisimman usein pääsisimme mukaan treeneihin. Siellä kerrottiin, että nyt pitäisi alkaa treenamaan ilmaisua... Okei, sitä sitten treenataan muiden juttujen ohessa.
Suru uutisiakin kantautui maailmalta. Yksi tärkeistä ystävistä menetti miehensä lokakuussa. Se oli aikamoinen shokki... Yllättävä puhelu kaukaa ja siinä sitten yhdessä itkettiin maailman raadollisuutta. Mietimme myös ihmisten lähtemis järjestystä, ei koskaan voi tietää mikä päivä on meillä viimeinen. Pitäisi siis osata elää niin, että kaikki ne haaveet, jotka ovat elämän aikana toteutettavissa olisi jo nyt toteutettu. Pitäisi osata nauttia elämästä tässä ja nyt! Voimia ystävälleni!!!
Otin itselleni hieman aikaa ja huollatin kauniit kynnet. Joista nyt on sitten pakko luopua... Eli annetaan kynsien kasvaa ja palata entiseen kuosiinsa. Kallista on pitää kauniita kynsiä ja minun kukkarolleni ne eivät vaan nyt sovi. Ehkä sitten... taas... joskus...
19.10.2019 käytin Amoksen Kouvolan Aitovetissä sydän ultrassa, koska paikallinen eläinlääkäri kertoi epämääräisistä lyönneistä sydämessä. Pala kurkussa suuntasimme eläinlääkärin luo... Hän kuunteli sydäntä ja sanoi, että sydänultraa ei tarvitse ottaa, koska hän ei kuullut sydämestä mitään ylimääräisiä ääniä, vaan normaalin sykkeen. Huh huh... kylläpä helpotti. Amoksen sydän siis kunnossa, jees!
Pienen pieniä bichon frisen pentujakin pääsin nunnuttelemaan. Aivan ihania valkoisia pikku palleroita. Ja siellähän oli myös kasvattajan valitsema Säde-pentunen. Saas nähdä kuinka narttupentu kasvaa ja mitä kaikkea se saa elämässään kokea. Pian pitäisi pientä palleroa päästä uudelleen katsomaan.
Kävimme myös Haminan Mustin ja Mirrin järjestämällä kimppalenkillä. Olipas hauskaa tavata muita koiria ja niiden omistajia. Ihania, kaikenlaisia ja suloisista komeisiin. Amos käyttäytyi lenkillä hienosti. Ainoa asia johon kiinnitin huomioita oli hurja vetäminen, Amos olisi halunnut mennä kaikkien koirien luo. Onneksi se on tosi kiltti ja ei koskaan haasta riitaa koirakavereiden joukossa. Nyt vaan odotan jos murkkuikä tuo sille tämän ikävän piirteen, mutta toivotaan, että se jää kokonaan tulematta.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.