Tässä on mennyt pitkä aika, että Dinjo on jatkanut normaalia elämää ilman kouristuskohtauksia. Tänään tuo huoleton aika taas kerran päättyi. En ole enää edes jaksanut laskea kohtausten määrää, koska niitä tuntuu riittävän aivan liiankin kanssa.

Kello 6.10 oli taas herätys, Mere herätti siihen, että Dinjo sai kouristuskohtauksen. Kohtaus oli samanlainen kuin edellisetkin. Lyhytkestoinen, pissat alle, jalkojen kauhea kramppaminen, kuolaa, irvitystä, pään nykiminen... Sieluun taas sattui... Kohtauksen jälkeen raittiiseen ulkoilmaan ja pihalla kiertelyä ja väsyneen koiran tassujen liikkumista. Myös Mere ja Smilla olivat pihalla samaan aikaan ja nätisti ne antoivat Dinjon kulkea omia polkujaan.

Päivä soljui omalla painollaan, meidän kakslahkeisten puuhatessa kaikenlaista. Koirat ulkoilivat, söivät ja nukkuivat ihan normaalilla rytmillä kunnes... Klo 18.27 uusi kouristuskohtaus iski Dinjoon täydessä unessa. Kohtaus toisti samaa kulkua kuin kaikki aiemmatkin. Ulkoilua hihnassa ja sitten stesolid suppoja kaksi ja nyt Dinjo nukkuu. Pääasia, että se rauhoittuu kohtausten jälkeen, koska se on todella levoton, kulkee ja kulkee, juo ja juo. Nyt minä istuin sen vierellä lattialla ja rapsuttelin sen silkkuturkkia. Nätisti koira rauhoittui.

Nyt kauhulla odotan yötä ja lisäkohtauksia... Olen niin peloissani aina näistä kouristuskohtauksista, oma sydän siinä koiran vieressä aina pala palalta särkyy... Tämä on niin väärin... Vuonna 2007, joulun jälkeen Dinjo sai ensimmäisen kohtauksen ja nyt niitä on tullut hurja määrä lisää...