Aamulla oli ankea herätys... Mielessä kaikkea muuta kuin mukavaa. Kaksi vuotta sitten aamulla aikaisin jouduin tekemään elämäni vaikeimman päätöksen... Päästin ikiuneen maailman ihanimman mustan hovawart uros Dammyn, minun oma Diesel... Niin ikävä on vieläkin . Sydämeni särkyi tuona aamuna ja pirstaleiden kerääminen jatkuu yhä. Osaa sydämestäni en koskaan saa takaisin, se lähti rakkaan koirani Dammyn mukana sateenkaarisillan toiselle puolelle. Haleja Sinulle, Dammy! Meillä on edelleen ikävä!

Sytytin illalla pihalle kynttilän Dammyn muistolaatan viereen... Itku siinä taas tuli... Aila Meriluodon sanoin...

"Ei mikään voi kuolla, ei kukat, ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi."

Lepää rauhassa Rakas Dammy...