Nyt ollaan taas hieman viisaampia. Dinjolta kuvattiin pää, vasen etujalka sekä lumbosakraalialue (ristiselkä). Pääkuvat lähetettiin toiselle eläinlääkärille diagnosoitavaksi. Päässä ei ole mitään kasvaimeen liittyvää ja näinollen epilepsian aiheuttajaa ei sieltä löytynyt. Etujalan kuvauksissakaan ei löytynyt mitään olennaista. Dinjo vaan välillä ontuu etujalkaa ja istuessaan korjaa etujalkaa eteenpäin. Lumbosakraalialue on vakavasti ahtautunut ja siellä on pieni luunsiru joka aihettaa kipuja. Nyt sitten on menossa kipulääkitys sekä cartrofen pistokset. Katsotaan miten tämä auttaa Dinjon tilanteessa ja edessä on mahdollisesti selkäleikkaus, jonne minä itse henkilökohtaisesti en edes haluaisi koiraani viedä.

Verinäytteitä otettiin kaikenlaisia. Kaikki muut olivat ihan hyvät, mutta fenobarbitaalipitoisuus on laskenut 26:sta 20:n... Lääkitys on ollut koko ajan sama, joten ihmettelemme tätä pitoisuuden laskua. Katsotaan miten tämäkin etenee. Viikolla 9 menemme taas käymään tutkimuksissa.

Juno säikäytti minut toissa iltana. Se makasi olohuoneen lattialla ja yks kaks alkoi aivan valtavasti vapista ja kaikki kynnet olivat kouristuksenomaisesti kiinni lattiassa. Sitten se pomppasi ylös suuntasi eteiseen, niin että ensin petti takapää ja sitten etupää. Koira käytännöllisesti katsoan juoksi "mahallaan". Se jäi makaamaan tuulikaapin lattialle. Kynnet taas kiinni lattiassa, vapisi ja tuijotti vasempaan lattian nurkkaan. Välillä tuntui, että se näki jotakin ihmeellistä siinä lattianrajassa olevassa listassa. Sydän löi miljoonaa ja ahdistus oli käsinkosketeltavaa. Minä pitelin kiinni ja lohduttelin Junoa. Mielessä vilisi ajatukset koirani iästä ja pelko siitä, että nyt Juno kuolee... Toivottavasti sen elämä ei pääty noin. Huh... Nyt ei ole uusia kohtauksia vielä tullut... Ja toivon, että ei tulekaan!

Mere taas on oma vilkas itsensä. Pieniä uusia temppuja olemme opetelleet ja nyt Mere jo sivulla olossa osaa kääntyä paikallaan oikeaan ja vasempaan, siirtämällä pyllyä taaksepäin ja eteenpäin... Junon ja Dinjon liikuntaa on rajattu, joten Mere saa huomattavasti enemmän liikuntaa kuin aiemmin. Minä juoksutan sitä umpihangessa ja koira näyttää nauttivan tuosta touhusta. Onneksi minulla on yksi koira,  jonka kanssa voin harrastaa jotain mitä mieleen tulee. Ehkä joskus sinne BH-kokeeseen, TOKO-kokeeseen ja ehkä palveluskoirapuolen kokeita käymme kokeilemassa.

Oma mieliala jyrää pohjasakoissa ja nousu tuolta loasta on tuskien täyttämää. Olo ei ole parantunut juuri ollenkaan. Paraneminen, sitä toivon ja odotan... Maaliskuun alussa olisi tarkoitus kokeilla työssäoloa, itse olisin valmis jäämään kokonaan pois töistä...