Toivon todella, että nämä huonot uutiset loppuisivat... Tuntuu, että omat voimat eivät kohta enää riitä. Kuinkahan kauan tätä oloa jaksaa?

Tänään kello 20.35 Dinjo sai kolmannen kouristuskohtauksen eli välissä oli viikko ja yksi päivä. Kohtaus oli rajumman tuntuinen, koira hyppäsi jaloilleen täydestä unesta. Louskutti hampaitaan, silmät seisoivat päässä, jalat kramppasivat ja sitten se kaatui kyljelleen, taas oikealle. Kuolaa valui suusta ja välillä Dinjo irvisti hyvinkin häijysti vaikka eihän se edes ollut tässä maailmassa. Vasen takajalka oli hieman enemmän kohollaan, krampit vavisuttivat pientä koiraani ja aika tuntui seisovan. Nyt tyhjeni myös anaalirauhaset hiukan. Kohta kohtaus oli ohi ja Dinjo heräsi syvästä hämäryydestä. Juno pysyi kaukana koko ajan, se ei tullut katsomaan mikä poikaa vaivaa...

Kävimme ulkona ja sitten vein Dinjon pesulle. Liikkuessaan Dinjo hieman horjui, takapää näytti hiukan voimattomalta. Siivosimme myös olohuoneen. Sen jälkeen iski itselle hillitön vapina ja itkuani en pystynyt hillitsemään. Vieläkin olo on epätodellinen...

Huomenna soitan eläinlääkärille ja tilaan ajan... En enää kestä katsoa näitä kauheita kouristuksia. Yritetään selvittää mistä kohtaukset johtuvat...

Tuskin tätä blogia kohta kukaan viitsii lukea, tämähän on täynnä tuskaa ja vuodatusta...