Oli kuin tuulenhenkäys olisi ylitsemme käynyt, emme ehtineet tehdä mitään, emme ehtineet edes huomata, että uusi arki on jo tulossa. Taisi kellojen siirto syödä meiltä enemmän aikaa kuin luulimmekaan...

Tarkoitus oli tehdä vaikka ja mitä, ne kaikki jäi tekemättä. Tämä syksy / talven alku on aina minulle hankalaa ja sen kyllä kaikki huomaavat. Mielessä on kaikkea, yllätyksiä, päätöksiä, tuskaa, harmautta, toisaalta tyhjyyttä.

Kepo ja Dinjo tulivat minua töistä hakemaan, Dinjon riemulla ei ollut rajoja, kun se havaitsi, että emäntä tulee kadun yli ja tulee vielä samaan autoon. Minun oli pakko rapsuttaa sitä koirakalterin läpi. Dinjo-pentu tärisi ja ulisi, ihanaa, emäntä...

Kotona sitten muut koirat ottivat vastaan kuka mitenkin. Veteraani kiehnäsi jaloissa ja ulisi tuttuun tapaansa kertoen päivän kuulumiset. Juno hyppäsi halaamaan heti kun pääsin ovesta sisään.

Eräs hyvä tuttavani kirjoitti tänään ystävistään, kuinka tärkeitä he ovat. Voin täysin sielun ja ruumiin voimin yhtyä samaan asiaan, joskin tällä hetkellä on tuntunut varsin yksinäiseltä. Onhan minulla oma Keponi ja oma koiralauma, mutta... Ei koiraa voi verrata hyvään ystävään, mutta tuohan koirat aina lohtua kun tulet kotiin tosi kiukkuisena, niin koirat ovat aina yhtä iloisia sinut nähdessään. Ei siinä kauan tarvitse olla koirien ympäröimänä, kun huomaa uuden hymyn nousevan omiin suupieliin ja taas siinä hetkessä unohtaa omat murheensa. Niiden aika on myöhemmin, ei tässä tilanteessa eikä nyt.

 

" Kenelle tahansa meistä on siunaukseksi,

että meillä on ystävä, yksi ihmissielu, johon

voimme ehdoitta luottaa, joka tuntee hyvät

ja huonot puolemme ja joka rakastaa meitä

kaikista virheistä huolimatta."

Charles Kingsley