Tänään saimme Junon tuhkauurnan kotiin... Tuolla se takan päällä odottaa kesää ja jälkimetsämaita...

Ikävä ei ole hellittänyt, ainoastaan totuus iski vasten kasvoja. Juno ei enää tule tervehtimään kun tulet kotiin... Juno ei ole jakamassa ruokailuhetkiä lauman muiden koirien kanssa... Enää ei kuulu Junon tassujen rapinaa... Ei ole enää koiraa olutta vaatimassa... Ei ole korvan taustan putsaajaa... Eikä voi räplätä Junon korvien mustia pitkiä hapsukarvoja...

Joka päivä tulee mieleen joku ihana muisto, jonka avulla pääsemme elämässä eteenpäin. Olemme antaneet Junolle pitkän ja vaihtelevan elämän ja lämmöllä muistelemme maailman suloisinta ruusupäätä... Kaipaan sitä puhdasta myskin tuoksua, joka Junon päälaelta erittyi sen kokiessa jotakin mieltä ylentävää. Kaipaamme Junoa; minä ja Kepo...

Onneksi meillä on Junon poika Dinjo sekä tuo kaikkialle ehtivä auspai Mere. Ne tuovat lohtua tähän suureen suureen ikävään...