Tänään oli juhlapäivä, olemme tuon Kepon kanssa olleet kihloissa kokonaiset 8 vuotta... Eikä vielä ole päästy naimisiin. Kaikki on minusta kiinni...

Tämän päivän koiratouhut jäivät hyvin vähäiselle, kun tulin kotiin raskaan työhyvinvointi-iltapäivän jälkeen (käytiin kuuntelemassa kolme luentoa mm. TV:stä tuttu Hanna Partanen oli luennoimassa) niin suorastaan kaaduin sänkyyn. Olin yläkerran makuuhuoneessa, jossa on tosi pimeää, kun kuulin pikkutassujen rapsutusta rapuissa. Olin sängyssä aivan hiljaa ja Dinjohan se sieltä tapsutteli sänkyni viereen, somasti se kuononpäällään tunnusteli onko emäntä siinä ja pian oikein puuskahti korvaani. Huomatessaan emännän olevan pedissään, Dinjo etsi itselleen paikan ja asettui tyytyväisesti huokaisten viereeni lattialle. Sitten alkoi se mahdoton juokseminen, Kepo on alhaalla, minä ylhäällä ja vielä poikani hämmensi soppaa ja pistäytyi kylässä. Myös koirien ruoka-aika lähestyi. Koirat eivät oikein tienneet ollako alhaalla poikani ja Kepon kanssa vai ylhäällä emännän kanssa. Vasta kello 19.00 siirryin takaisin alas.

Aamulla ennen lenkkiä oli pakko laittaa Juno ja Dinjo mittausasentoon, näyttävät niin samankorkuisilta. Juno mitattiin jalostustarkastuksessa ja korkeudeksi saatiin 65 senttiä. Tämän aamun mittauksessa sain Junolle tulokseksi 66 senttiä ja Dinjolle, meidän vauvalle, 64 senttiä (sehän täyttää vasta 8 kk). Alkaa olla lauma isoja ukkoja kun lenkille lähdetään. Hienoa huomata, että ei Dinjo varmaan kauhean pieneksi jää.

Kiitos webmasterin, sain pois oman esittäytymiseni tuolta Hovawarttien sivuilta, kun se oli edelleen siellä yleistä palstalla vaikka piti olla esittelypalstalla. Nyt voin nukkua yöni rauhassa, kiitos vielä kerran!