Olenpas ollut laiska, kun en ole jaksanut kirjoitella tänne. No, yritetään päivittää meidän kuulumiset.

Juno: Lääkekuuri ja testosteronipiikki auttoivat. Nyt Juno syö normaalisti ja vaikuttaa ihan omalta itseltään. Ainoa asia jota joudumme tarkemmin seuraamaan on rappujen alasmeno. Juno kun ei meinaa malttaa rauhassa liikkua, niin hypätään pari viimeistä askelmaa ja humpsahdetaan rappujan ohi ja takapää pettää alta... Olemme nyt aina Junon tukena rappusissa. Vahdimme viimeiset askeleet niin kaikki sujuu hyvin. Lenkit ovat lyhyitä, mutta varmasti Junolle mieleisiä, koska joka kerta se on innoissaan lähdössä pikku patikkamatkalle.

Dinjo: Viimeisestä epilepsia kohtauksesta on jo tosi kauan...ainakin minun mielestäni. Viimeksi kohtaus taisi tulla joulukuussa. Dinjo on muutoin pirteä, lenkkeilee hyvin ja jaksaa touhuilla kun on heräillä. Uni tällä koiralla on tosi syvää, välillä se ei edes huomaa kun jompikumpi lähtee liikkeelle. Yleensä se aina seuraa meitä kakslahkeisia. Välillä kun se seisoo niin asennossa näkyy outoa huojuntaa. Ihan kuin se nukahtaisi just nyt. Säpsähtelee seisoessaan. Emme pidä tätä pahana asiana, koska se on kuitenkin meidän luonamme eikä ole vetäytynyt mihinkään ihme maahan. Piakkoin tilaan Dinjolle eläinlääkäriajan, että saamme tietää lääkepitoisuudet koiran veressä.

Mere: Tänään korkattiin näyttelykausi Haminan KV näyttelyssä. Tanskalainen tuomari antoi Merelle ERI:n ja luokassaan Mere sijoittui toiseksi (luokassa kaksi koiraa). Olen tosi tyytyväinen tulokseen, koska oletin että saamme EH:n tai H:n. Tästä on hyvä jatkaa. Arvostelu on luettavissa tuolla vasemmalla= Meren arvostelut.
Käyttäytymiskurssia on menty jo kolme kertaa. Pientä viilaamista on, paikallamakuu meni Merellä viimeksi hienosti. Kaksi koiraa nousi leikkimään, Mere hieman yritti ylös, mutta totesi että enpäs lähdekkään. Paikkamakuu kesti 7 minuuttia. Jee, olen ylpeä suorituksesta.
Olen menossa Meren kanssa match showhun aina kun sopivia kohdalle sattuu. Jos täälläpäin järjestetään möllitokoja, sinne menemme. Suunnittelen myös virallisia TOKO-kisoja, mutta en ole vielä katsonut missä ja milloin.
Seuraavia näyttelypaikkoja tässä harkitsen: Kotka, Mäntsälä, Mikkeli, Porvoon ryhmänäyttely, Kouvola, Luumäki ryhmänäyttely ja Porvoo... Saas nähdä minne???!

Itse olen tehnyt edelleen 4:n tunnin työpäiviä ja 29.5. aloitan normaalin kahdeksan tunnin työpäivät. 4.6.2012 maanantain minä aloitan loman...jees... viisi viikkoa. Hip hei hurraa!
Kepo voi hyvin ja hoitaa tämän näyttelyhomman kiistattoman vaivattomasti. On se hienoa, kun on hyvä apu näyttelypaikoilla.

Kai se on todettava, että vanhuus ei tule yksin, koirallakaan.

Perjantaina Juno oli oksentanut kaksi kertaa matolle, kaiken mitä oli syönyt. Seuraavana aamuna oli Junolta tullut pissat eteisen matolle. Kellot alkoivat pikkuhiljaa soimaan... Lauantaina Juno oli vaisumpi, mutta en päässyt seuraamaan sen tilaa vasta kuin myöhään iltapäivällä. Lauantaina ei oksentelua, ei suurempia virtsankarkailuja. Ainoastaan juominen ja apaattinen olo oli lisääntynyt koirallamme. Eikä ruokakaan maistunut.

Sunnuntaina oksentelua... Apaattisuutta... Mielenrauha oli tiessään ja pelkäsimme pahinta. Koira ei syönyt mitään oli vain poissaoleva ja näytti siltä, että sillä on kauheasti kipuja. Illalla mittasin kuumeen, 39,1. Yö meni, olimme levottomia, koira jäi alas nukkumaan ja yöllä kolmen aikaan herätti minut vikinällään. Juno tahtoi yläkertaan meidän kanssamme. Laitoin valot rappukäytävään ja Juno tuli nukkumaan.

Maanantai aamuna mittasin kuumeen, kuumetta 39,9. Ruoka ei maistunut ja Juno oli edelleen apaattinen ja haluton. Päätin soittaa eläinlääkärille. Saimme ajan täksi päiväksi klo 16.40. Päivällä, kun tulin kotiin, mittasin kuumeen, se oli laskenut 39,2. Kävimme eläinlääkärissä. Otettiin verikokeita ja pissa seulottiin, kaikki suht kunnossa. Veressä näkyi lievää tulehdusta ja lääkärin tunnustellessa vatsaa niin eturauhasen kohdalla Juno ilmaisi kiputilan. Pissassa oli hieman verta, joten sulfa-kuuri ja kipulääkettä. Juno sai myös testosteronipiikin ja kolmen viikon päästä uuden. Illalla jo ruokakin maistui ja Juno oli paljon paljon pirteämpi.

Siinä jo ehdin monta kertaa ajatella, että nytkö jo joudun luopumaan ihanasta ja rakkaasta karvaturrista, mutta onneksi sen aika ei ole vielä......

Junon isä Gårdvarens Absolut II eli Abbe siirtyi lauantaina sateenkaarisillan toiselle puolelle. Ikää oli Abbelle ehtinyt kertyä 13 vuotta. Tässä Abben muistoa kunnioittaen... Kynttilä ikuisin liekein!

Oli tosi mukava päivä hevostelun merkeissä.

Näyttelyssä oli valmentajani kaksi suomenhevosvarsaa sekä tallinpitäjän oma varsa.
 

Peikko on sitä mieltä, että palleihin ei kosketa... Varsinkaan vieraat miehet
 

Kaunis Peikko-ori... 1 wee

Palkittiin III -palkinnolla.



Peikko poseeraa...
 

Peikko ja Velho tarhakaverit.

Velho palkittiin II -palkinnolla


Velho poseeraa...1 wee
 

Kuvassa oleva Nuppu sai II- palkinnon, mutta onhan tämä tamma todella kaunis 2-vuotias.

Näistä hevosista on myynnissä Nuppu-tamma ja Peikko-ori.

Tilaston mukaan täällä minun blogissani vierailee tosi vähän ihmisiä... No ymmärtäähän sen, kun eihän täällä tapahdu juurikaan mitään.

Koiramaailma menee mallillaan. Dinjo ollut kohtaukseton, pitkäaikaista kipulääkettä jatkettu. Junolla on huonoja päiviä sekä hyviä päiviä. Vanhuus ei tule yksin...sniif... Meren sain ilmoitettua Haminan näyttelyyn, mennään sinne näyttämään tuo rasavilli trimmaamaton yksilö. Minulle itselleni kun ei mene jakeluun, että australianpaimenkoira pitää trimmata näyttelyyn???!!! BH-kurssia odotellaan ja katsellaan  mitä siitä tulee. Me treenataan joka päivä jotain, milloin leikin varjolla, milloin viilataan pilkkua. Kivaa se kuitenkin on.

Hevosmaailma on myös vienyt mukanaan. Olen päässyt hoitamaan vajaa vuoden ikäistä oripoikaa "Peikkoa". Olen harjaillut ja testaillut nuoren hevosen kärsivällisyyttä ja oppimishalua. Aika hauskaa. Huomenna on tarkoitus pestä tämä karvakasa, on nimittäin ollut pihattovarsana ja karva on kuin koiralla, pitkää ja nuhjuista. Olemme siis Kouvolan raviradalla lauantaina 14.4.2012 klo 9.00 alkaen. Toivotaan varsulille hyviä tuloksia.

Pitäkää peukkuja Te harvat lukijat!

 

Onnea Dinjolle!

 

Dinjo täyttää tänään kuusi vuotta. Laitan illalla lisää kuvia rakkaasta karvakorvastamme.

 

 

 

Eipä ehditty hurjasti juhlia, kun minulla meni aikaa ratsastustunnilla. Dinjo kuitenkin tuntui nauttivan ja saihan se erikoisnameja ja lelun...

Kirjoittaa...ei kirjoita...kirjoittaa...ei kirjoita. Tässäpä vasta pulma.

Öiset unet piinaavat aika lailla. Tietäisittepä mitä kaikkea kauheuksia uniini mahtuu. Aamulla herään unihiekat silmissä ja ajattelin, että onneksi kaikki oli vain unta! Nämä jatkuvat painajaiset syövät mieltä ja vievät halun hengittää... Se joka on nähnyt painajaisia osaa ehkä kuvitella nämä tunteet.

Koira-asiaa: Dinjo on voinut hyvin (koputtaa maalaamatonta puuta, KOP KOP). Mielestäni kipulääkkeet ovat auttaneet kohtausten kurissa pysymiseen. Tämä on minun mielipiteeni. Ensi maanantaina olemme menossa Dinjon kanssa kontrollikäynnille, katsotaan mitä mieltä eläinlääkäri on?!

Juno mennä tassuttaa. Leikkii pihalla olevansa koiranpentu. Juoksee meitä piiloon ja pöllähtää mistä milloinkin, hassu otus.

Meren kanssa olen ilmoittautunut BH-kurssille, tavoitteena suorittaa tänä vuonna BH-koe... Match show:t ovat myös mielessäni, mutta Meren agressiivinen käytös on aika hankalaa kehäkäytöksessä. Pitäisi vaan päästä treenaamaan, jotta saisi sen suurimman uhon pois meidän murkulta. Koiranäyttelyissä tulemme myös käymään. Lähipiiri: Hamina, Kotka, Kouvola, Porvoo ehkä Heinola ehkä Mäntsälä... Katsellaan... ja HARJOITELLAAN!

Kohta olen ollut työelämässä jo kuukauden. Teen lyhyttä päivää klo 8-12. Työ ei innosta alkuunkaan...Haluaisin vaan nauttia elämästä kotipiirissä. Haaveena olisi myös oma asunto... Keposta en kuitenkaan irti päästä ellei hän itse kehoita minua katoamaan... Toivottavasti ei.

Dinjo sai eläinlääkärilta pitkävaikutteisen kipulääkkeen. Ensin yksi purutabletti, jonka vaikutus kestää kaksi viikkoa. Sitten toinen purutabletti ja vaikutus kestää neljä viikkoa. Koira liikkuu hyvin ja kivuttomasti. Kontrollikäynti eläinlääkärissä on muutaman viikon kuluttua.

Juno on entinen oma vanha itsensä. Liikkuminen on hieman horjuvaa, mutta eteenpäin mennään ja välillä tosi kovaa. Se on aloittanut pentuvaiheen hoffihepulit uudestaan. Mukava leikki on myös se, että Juno juoksee meitä ihmisiä piiloon ja pöllähtää mistä milloinkin taas näkyviin.

Meren kanssa harjoitellaan tottista joka päivä. Toisaalta olisi mukavaa lähteä möllitokoilemaan, mutta tuo minun oma jännitys on niin kova, etten taida uskaltaa vieläkään...

Oma jaksaminen on lääkkeiden varassa... Työt aloitin 1.3., teen nyt neljätuntisia päiviä ja kuuntelen itseäni.

Kepokin vietti 50-vuotis päivät... Taisi tykätä, kun noin 80 vierasta kävi juhlapaikalla.

Nyt ollaan taas hieman viisaampia. Dinjolta kuvattiin pää, vasen etujalka sekä lumbosakraalialue (ristiselkä). Pääkuvat lähetettiin toiselle eläinlääkärille diagnosoitavaksi. Päässä ei ole mitään kasvaimeen liittyvää ja näinollen epilepsian aiheuttajaa ei sieltä löytynyt. Etujalan kuvauksissakaan ei löytynyt mitään olennaista. Dinjo vaan välillä ontuu etujalkaa ja istuessaan korjaa etujalkaa eteenpäin. Lumbosakraalialue on vakavasti ahtautunut ja siellä on pieni luunsiru joka aihettaa kipuja. Nyt sitten on menossa kipulääkitys sekä cartrofen pistokset. Katsotaan miten tämä auttaa Dinjon tilanteessa ja edessä on mahdollisesti selkäleikkaus, jonne minä itse henkilökohtaisesti en edes haluaisi koiraani viedä.

Verinäytteitä otettiin kaikenlaisia. Kaikki muut olivat ihan hyvät, mutta fenobarbitaalipitoisuus on laskenut 26:sta 20:n... Lääkitys on ollut koko ajan sama, joten ihmettelemme tätä pitoisuuden laskua. Katsotaan miten tämäkin etenee. Viikolla 9 menemme taas käymään tutkimuksissa.

Juno säikäytti minut toissa iltana. Se makasi olohuoneen lattialla ja yks kaks alkoi aivan valtavasti vapista ja kaikki kynnet olivat kouristuksenomaisesti kiinni lattiassa. Sitten se pomppasi ylös suuntasi eteiseen, niin että ensin petti takapää ja sitten etupää. Koira käytännöllisesti katsoan juoksi "mahallaan". Se jäi makaamaan tuulikaapin lattialle. Kynnet taas kiinni lattiassa, vapisi ja tuijotti vasempaan lattian nurkkaan. Välillä tuntui, että se näki jotakin ihmeellistä siinä lattianrajassa olevassa listassa. Sydän löi miljoonaa ja ahdistus oli käsinkosketeltavaa. Minä pitelin kiinni ja lohduttelin Junoa. Mielessä vilisi ajatukset koirani iästä ja pelko siitä, että nyt Juno kuolee... Toivottavasti sen elämä ei pääty noin. Huh... Nyt ei ole uusia kohtauksia vielä tullut... Ja toivon, että ei tulekaan!

Mere taas on oma vilkas itsensä. Pieniä uusia temppuja olemme opetelleet ja nyt Mere jo sivulla olossa osaa kääntyä paikallaan oikeaan ja vasempaan, siirtämällä pyllyä taaksepäin ja eteenpäin... Junon ja Dinjon liikuntaa on rajattu, joten Mere saa huomattavasti enemmän liikuntaa kuin aiemmin. Minä juoksutan sitä umpihangessa ja koira näyttää nauttivan tuosta touhusta. Onneksi minulla on yksi koira,  jonka kanssa voin harrastaa jotain mitä mieleen tulee. Ehkä joskus sinne BH-kokeeseen, TOKO-kokeeseen ja ehkä palveluskoirapuolen kokeita käymme kokeilemassa.

Oma mieliala jyrää pohjasakoissa ja nousu tuolta loasta on tuskien täyttämää. Olo ei ole parantunut juuri ollenkaan. Paraneminen, sitä toivon ja odotan... Maaliskuun alussa olisi tarkoitus kokeilla työssäoloa, itse olisin valmis jäämään kokonaan pois töistä...

Tämä on kyllä nyt hankalampaa kuin koskaan ...

On vaikeaa purkaa useamman vuoden ajan kertynyttä taakkaa, kun ei tiedä mistä aloittaa... Esimies soittaa ehkä kerran viikossa, toivottelee tsemppiä ja kyselee, että milloin olisit valmis aloittamaan työt?! Kumpa tietäisin... Hänen mielestään sairasloman pitkittäminen johtaa siihen, että työhönpaluu on aina vaikeampaa... Osaltaan totta, itse en osaa ajatella asiaa noin.

Minun pitäisi tehdä päätöksiä yksityiselämän suhteen, mutta kuinka kerron sen kaikille läheisilleni? Saanko osakseni haukut vai kannustetaanko näihin päätöksiin? Toisaalta, mitä se kenellekkään kuuluu mitä teen. Päätökset minun on kuitenkin tehtävä itse. Saanhan varmaan erilaisia mielipiteitä ja uutta näkökulmaa asioihin, jos keskustelen niistä muiden kanssa... Niin, että SOU WHAT???

Koirien kanssa elämä jatkuu... Lenkkiä, ulkoilua ja koirien hoitoa, se kuuluu päiviini. Olisi ihanaa, kun ei tarvitsisi miettiä töihin lähtöä vaan voisi olla kotona kaiken aikaa... Olen miettinyt koiranäyttelyitä, mutta Mere on niin hirmuisen hankala, kun ruvetaan juoksemaan kehässä muiden koirien kanssa. Eikä se oikein halua esiintyä. Se vaan alkaa riehua ja rähjätä sekä puree hihnaa... Liikkumisesta ei tule mitään ja saan hävetä silmät päästäni tämän yksilön kanssa, siitä vaan löytyy sitä poweria, prkle...

Dinjolle sain varattua CT-kuvaukseen ajan, siitä sitten myöhemmin. Ihan pelottaa, löytyykö jotakin kamalaa. Näen erilaisia oireita koirassani ja hirvittää ajatuskin, että joutuisin luopumaan siitä ennenkuin se ehtii saavuttaa koiran vanhuusiän . Tämä on tätä koiranomistajan arkea. Joudumme luopumaan rakkaistamme jossakin vaiheessa ja aina se vaihe on yhtä hankalaa.

Minulla on huomenna lääkäri ja tarkistetaan lääkitystä sekä sairaslomaa... Pelottaa sekin...

Ollaan selvitty joulusta ... uudesta vuodesta ... elämästä (toistaiseksi)...

Minulle on lisätty lääkkeitä, kohta voin varmasti sanoa nappi vai kepponen ... Öinen uni jää huomattavan levottomaksi. Näen joka yö painajaisia, milloin on työkaverit kiirehtimässä töiden valmistumista, milloin koirille käy kauhea onnettomuus, milloin itselle tapahtuu jotakin kauheaa... Huh... Raskainta tässä on se, että tuntuu vaikeammalta kuin koskaan nousta täältä masennus-suosta......

Tänään tehtiin hoitosuunnitelma, joka tarkastetaan kolmen kuukauden kuluttua. Minun voimavaroja lisääviä tekijöitä ovat: koirat, hevoset ja oma auto (on mahdollisuus lähteä ja tulla milloin vain haluaa)...

Ystävät... Niitä on tullut ja mennyt, pysyvät voimavaroja tuovat ihmissuhteet ovat jotenkin vaan jääneet rakentumatta. Samaa linjaa kulkee oma Keponi, hänelläkään ei ihan huimasti noita ystäviä ole... Olemmeko erakoituneet??? Lapset perheineen pitävät yhteyksiä ja heiltä saan paljon tukea, mutta... Eihän sitä läheisiään haluaisi vetää näihin huonoihin fiiliksiin... Kai siksi olen jättänyt vierailut sisarteni luona, kun en heitä haluaisi omilla murheillani rasittaa. Saisinko sieltä sitä tarvittavaa voimaa vai tuleeko harteille lisätaakkaa?! Onhan kaikki sisareni ja veljeni minua vanhempia, joten vanhuus alkaa koputella heidän hartioillaan niillä inhottavilla vanhuuden vaivoilla... Koittakaahan kestää Rakkaat!

Koirat; ovat saaneet enemmän emännän huomiota kuin koskaan ennen. Makaan lattialla selälläni koirien vieressä ja kukin vuorollaan yrittää ehtiä minun rapsuttavan käteni alle... Niistä näkee, että mulla on paha olo... Mere varsinkin tulee ykskaks yllättäen eteeni ja katsoo kaihoisilla silmillään ja kerjää huomiota... Välillä työnnän sen pois, mutta se palaa hetken kuluttua uudelleen ja auta armias, jos pyydän sitä luokseni, niin riemu on silloin ihan rajaton. Myös Dinjo on aistinut ahdistukseni... Kauniin ruskeilla silmillään ja lempeällä ilmeellään häntää heiluttaen se hipsii luokseni, hellästi lipaisee leukaani kuin sanoen: "Älä ole pahoillasi, kyllä sinä selviät, selviänhän minäkin tämän oman epilepsiani kanssa" ja jää eteeni istumaan tai painautuu maahan jalkojeni juureen...

Koirat ovat niin ihania!!!!!

Hyvää Uutta Vuotta 2012!

Happy New Year 2012!

Gott Nytt År 2012!

Ein Frohes Neues Jahr 2012!

Head Uut Aastat 2012!

Nyt on pakko jo uskoa, että jos edellinen kohtaus on lievä, niin uusi kohtaus on tulossa ja se on samanlainen kuin muut aiemmat kohtaukset ...

Tänään kello 13.18 Dinjo sai uuden kouristuskohtauksen. Kohtaus oli noin kahden minuutin pituinen, kouristeluja, lasittunut katse, kuolan ja pissan eritystä ja sydän, se takoi aivan kauheaa vauhtia... Sain laitettua kaksi peräpuikkoa ja ne antoivat sitten koiralleni levollisen loppupäivän. Jo muutamaa tuntia aiemmin havaitsimme Dinjon pään nykimisen ja sain pidettyä kohtauksen poissa, kun ryhdyin juttelemaan ja rapsuttelemaan koiraa, mutta lopulta kohtaus iski...

Nyt on oloni suhteellisen väsynyt ja epävireinen... Nuo ovat niin kauheita katsoa........

Aamulla klo 6.31 heräsimme Dinjon epilepsiakohtaukseen ...

Kohtaus oli lyhytkestoinen ja lievä. Laitoin peräpuikon, joka sitten tuli heti pois, koska Dinjo kävi ulkoilemassa ja iso asia tulikin heti aamusta... Liekö tuntunut tosi kurjalta ja se piti ulostaa (vieras esine pyllyssä...).

Itse olimme kohtauksen aikana tosi rauhallisia ja kaikki tapahtui isossa yhteisymmärryksessä. Ennen tuntui, että jokaisen kohtauksen aikana jokin asia oli mytyssä ja siitä Kepo aina muisti huomauttaa.

Itsellä olo on edelleen vailla joulumieltä, mutta luulen, että moni muukin kärsii samasta asiasta. Taitaa tulla lumeton joulu . Olisihan tuo lumi hieman valaissut ja ehkä auttaisi masentuneen oloa. Aiemmin käydessäni hoitajan luona hän sanoi, että minulla on keskivaikea masennus. Eilen hän totesi, että minulla on vaikea masennus... No niin se mieli painuu alaspäin...

Jotkut ovat muistaneet minua ja tsempanneet tarpomaan eteenpäin, äitinikin sanoi, että nosta häntä pystyyn vaan, kyllä se siitä... Ok, yritän, äiti, mutta ei tämä niin helppoa ole...

Lokakuusta asti olen ollut nyt sairaslomalla ja en tiedä milloin saan itseni koottua ihmismäiseen muotoon ...

Kuulumisia ei oikein ole ihmeempiä. Tavallaan voisin kirjoittaa omasta huonosta olostani, mutta ehkä se ei nyt kannata...

Koirat jaksavat hyvin, ulkoilevat ja lenkkeilevät runsain mitoin, koska minullahan on aikaa... Kotona en jaksa tehdä mitään ei mikään edelleenkään kiinnosta... . Toivottavasti muut jaksavat paremmin!!!

Koirat ja Kepo pitävät minut pystyssä tällä hetkellä, kiitos heille!

Empä ole jaksanut pahemmin päivittää blogiani...

Alavireisyys on jatkunut koko ajan eikä tunnu siltä, että parempaa olisi luvassa... E V V K!!!! Lääkkeitä menee nyt suuremmalla annoksella ja odotan ja toivon, että ne alkaisivat vaikuttaa. Lääkäri kirjoitti lähetteen eteenpäin ja odottelen yhteydenottoa. Hoitaja kyseli jo sitä, että mitä mieltä olisin sairaalajaksosta? Enhän minä voi koiria jättää!

Koirilla menee "kai" hyvin, saavat lenkkeillä enemmän kuin koskaan. Enhän minä tosiaankaan tuolta sängynpohjalta nousisi ellei koirat herättäisi ja vaatisi ulos aamutarpeilleen... Kaikenlaista olen yrittänyt auspai Meren kanssa harjoitella. Välillä paremmalla onnella ja välillä huonommalla. Tämän sairasloman aikana olen huomannut, että minun kärsivällisyyteni on kasvanut huimasti. En hermoile suotta vaan päivät menevät... Kunhan ei tarvitsisi mennä töihin... PLÄÄH! Minä niin nautin kotona olosta!!! Jos vaan ei tarvitsisi tehdä mitään... Kotityöt ovat kaikki tekemättä. Viime yönä näin painajaisen, jossa Kepo ihmetteli, kun olin pöllyttänyt matot, mutta en ollut pessyt lattioita. Hän kehoitti minua pesemään myös lattiat, jos kerran matot ovat tuulettumassa... No joo...ihan kun kiinnostaisi siivota!

Pari kertaa olen käynyt parilla tallilla siivoamassa, siis mättämässä ihan "sitä itseään", hevosenpaskaa. Siellä hermo lepää ja saa olla ajattelematta mitään tai ajatella ihan hirmuisesti. Enhän minä paljon jaksa ja olen hidaskin, mutta toivottavasti olen saanut muutaman ihmisen hetkeksi nauttimaan pienestä vapaista hetkistä...

Joulu tulee... Ei PRKLE! Siis se on minulle vaikein paikka... En tykkää joulusta! Lahjat, joulukortit, kynttilät, jouluvalot, joululaulut, siivoukset, leipomiset... Ne ahdistavat mieltä, etenkin minun mieltäni ...

Mistä löydän oikean tunteen tulevaan aikaan... Huh...